Ylpeinä esittelemme: Finnjävel gruit pale ale

”Aina ilahdun, kun kesken illallisen tarjotaan olutta viinien sijaan”, sanoo keittiömestari Henri Alen perustamansa Finnjävel-ravintolan salissa. Alenin ja Annukka Oksasen tekemän Finnjävel-kirjan lehdistötilaisuus on juuri päättynyt. Samassa yhteydessä on esitelty Finnjävel-olut, johon sekä Alen että sommelier Samuil Angelov ovat erittäin tyytyväisiä. Niin mekin panimolla olemme, sillä tämä on ainutlaatuinen tilaisuus tarjota perinteikkään gruit alen eli humaloimattoman oluen pikantti maku ruokaa arvostavalle yleisölle.

”Pitää muistaa, että Suomi on olutmaa”, Henri Alen sanoo. Niinpä. Onneksi Alen sanoi sen ääneen. Jospa asia pikku hiljaa sisäistetään myös fine dining -ravintoloissa. Ja jospa me osaisimme olla ylpeitä kotimaisista tuotteista, aivan kuten Finnjävelin ideologiaan kuuluu. Finnjävelhän on rakkaan naapurimme meille keksimä haukkumanimi, mutta täällä se otetaan kehuna. Finnjävel on sisua, ennakkoluulottomuutta ja kunnianhimoa, joka on maustettu ripauksella suuruudenhulluutta.

Possukeksejä (kyllä!) ja savulohirullia Finnjävelin tyyliin.

 

Sahti on kuulunut jo aiemmin Finnjävelin valikoimiin, mutta sitten Samuil Angelov pääsi tutustumaan perinteisiin muinaisoluisiin eli gruiteihin, joihin Kimmo Kyllönen on historioitsijan asiantuntemuksella perehtynyt. Henri Alen kertoo, että esittelemistämme gruit-vaihtoehdoista käytiin ravintolassa sisäisesti vilkasta keskustelua. Lopulta vuoden sommelieriksi kolmesti valittu Samuil Angelov sai sanoa viimeisen sanan. Gruit pale alen mauiksi valikoituivat puolukka ja lakritsijuuri.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sommelier Samuil Angelov ja Hopping Brewstersin Kimmo Kyllönen onnistuneen yhteistyön äärellä.

 

”Halusimme tarjota gruit alen modernilla twistillä, ja siinä onnistuttiin”, Angelov kertoo, kun koko pressitilaisuuteen kokoontunut seurue skoolaa oluella. Sitten maistetaan. Puolukka erottuu selvästi raikkaana maussa. Tätä voisi juoda enemmänkin kuin lasillisen…
”Tää on tosi hyvää! Ja mä en edes ole olutihminen”, huudahtaa eräs ruokatoimittaja.

Pääkeittäjämme Kimmo nyökkää tyytyväisenä. Seuraavaksi Finnjävel on tarkoitus saada ruokakauppojen hyllyille ja länsinaapuriin.

Finnjävel gruit pale ale (5,3 %) on toistaiseksi saatavissa Finnjävel-ravintolasta Helsingissä. Samasta paikasta ja mm. Teos-kustantamon nettikaupasta saa myös Finnjävel-kirjaa.

Finnjävel-kirja on kaunis kuin suomalainen luonto.

Kalifornian oluttrendit: yksi ylitse muiden – ja se ei ole IPA

Kalifornia on Yhdysvaltojen olutharrastajien mekka, joka tunnetaan parhaiten käsityöläisoluistaan. Nykyinen craft beer -kulttuuri lähti syntymään jo puoli vuosisataa sitten, jolloin Pabstin ja Anheuser-Buschin kaltaiset jätit hallitsivat markkinoita.

Vuonna 1965 pesukonetehtailijan poika Fritz Maytag III osti konkurssikypsän panimon nimeltä Anchor San Franciscosta ja päätti alkaa valmistaa maukkaampaa olutta. Maytag oli oluenpanijana täysi keltanokka, ja ensimmäiset oluet olivat kamalan makuista, hapanta kuraa. Onneksi pesukoneimperiumin pojalla riitti tuohta, sillä täydellisen reseptin ja valmistustekniikan hiomiseen kului vuosia. Vuonna 1971 tuotantolinjalta putkahti vihdoin Anchor Steam beer, perinteisen kalifornialaisen steam beerin uusi versio. Sitä tuotettiin pienissä erissä, ja se maksoi enemmän kuin isojen panimoiden tuotteet, mutta oluesta tuli hitti. Se loi pohjan Kalifornian käsityöläisoluen uudelle nousulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyään Kalifornian craft beer -kulttuuri tunnetaan kaikkialla: Anchorin lisäksi monille tuttuja ovat mm. Sierra Nevada Pale Ale, San Diegon tupla-IPAt ja Stone Brewing. Käsityöläispanimoita on yli 700.

Mutta mitä Kalifornia juo nyt?

Presidentinvaaleja paikan päällä seuranneena tekisi mieleni sanoa, että suruun käy varmaankin mikä vain. Niin järkyttyneitä Trumpin voitosta ainakin rannikolla oltiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Magnolia Brewery sijaitsee hippiliikkeen syntysijoilla San Franciscon Haight Ashburyssa ja on erikoistunut brittityylisiin oluisiin.

 

Kolmatta viikkoa kestäneen marraskuisen Kalifornian-kierrokseni aikana kävin lukuisissa olutravintoloissa. Tuli selväksi, että muutaman viime vuoden ajan Indian Pale Alet eli IPAt ovat olleet kova juttu Kaliforniassa – aivan kuten Suomessakin. Mitä siis IPAn jälkeen on tulossa?  Otin tavakseni kysyä baarimikoilta, mikä on tämän hetken suosituin oluttyyppi. Vaikka baareja oli monta, vastauksia oli vain yksi: sour beer.

”Sours are huge!”, huudahti Magnolia-panimon baarimikko San Franciscon Haight Ashburyssa.

”Jotain voi päätellä siitä, että meillä on hanassa seitsemän souria”, sanoi sanfranciscolaisen Zeitgeist-baarin tarjoilija.

”Sour on uusi IPA”, kommentoi craft beer -ravintolan vetäjä San Luis Obispossa.

Itseni kaltaisille siiderin, lambicien ja kaikenlaisen ei-humaloidun juoman ystävälle happaman oluen nousi oli tietenkin hyvä uutinen. Mutta vaikka itse niistä pidänkin, epäilyttää, siirtyykö vannoutunut tupla-IPAn juoja yhtäkkiä sour-tuopin ääreen vain siksi, että se on trendikästä. Osittain kuulemma kyllä. Ja lisäksi sourit ovat houkutelleet oluen pariin myös ihmisiä – erityisesti naisia – jotka ovat aiemmin juoneet korkeintaan vehnäolutta.

”Mulle tulee välillä tarjoilijoita töihin, jotka sanovat, etteivät pidä soureista. Kehotan maistamaan muutaman kerran, ja niin siinä yleensä käy, että heistä tulee sour-faneja. Ihmisen makuaisti tottuu nopeasti ja oppii tykkäämään uusista asioista”, kertoi Stout-ravintoloiden olutvastaava Joey Anderson Los Angelesista.

fullsizerender-72
Cellar Makersillä San Franciscossa tehdään souria mm. jogurtilla hapattamalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki IPAt ovat edelleen supersuosittuja. Magnolia-panimon henkilökunnan mukaan on kuitenkin trendikästä maustaa niitä hedelmillä: mangolla, ananaksella ja greipillä. Tämä näkyy myös kauppojen oluthyllyillä. Ylipäänsä hedelmät, marjat, viski- ja viiniaromit ovat pinnalla, kuten Rare experience -blogipostauksessani kerroin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätäkö on siis luvassa Suomeenkin? Sourien vallankumous? Puolukka-IPA? Jaloviina-ALE?!

Toisaalta pitää muistaa, että suurissa kaupungeissa, kuten San Franciscossa, pienenkin piirin suosikkijuttu voi helposti kasvaa ilmiöksi. Tästä sain hyvän muistutuksen, kun istuin motellin rantanuotiolla jossain Pacific Coast Highwayn varrella. Vietimme iltaa Kalifornian sisämaasta kotoisin olevan keski-ikäisen ystäväporukan kanssa. Kun puhe kääntyi oluisiin, maatalousyrittäjä Robert totesi, että kyllähän IPA on parasta olutta, sitä heillä päin ostetaan. Kun sitten katsoin kysyvästi hänen Bud Light -tölkkiään, hän totesi: ”and this is drinking beer” ja kulautti tölkin tyhjäksi. ”En ole soureja maistellut.”

Niinpä. Jos kuuntelisi vain San Franciscoa, presidenttinäkin olisi Bernie Sanders.

– Laura

Laura tuottaa Hopping Brewstersille propagandaa, inhoaa muovituoppeja ja rakastaa vehnäoluita, soureja ja samppanjaa. Paras olutkokemus on lähipanimon viileä blonde ale mökkisaunan terassilla.

The Rare Experience: Amerikan pienin olutfestivaali

”Tämä on tosi pieni tuottaja Oregonista”, esittelee Joey Anderson Logsdon-panimoa ja laskee samalla panimon tuotetta, Kriek Vier -nimistä olutta maistelulasiini.

Olen Los Angelesin Studio Cityssä, Stout-nimisen olutravintolan parkkipaikalla, jonne on pystytetty Kalifornian pienin olutfestivaali. Luulin, että Amerikassa kaikki on suurta, mutta tämä tapahtuma on toista maata. Olutta laskee lasiini tapahtuman järjestäjä Joey Anderson, Stout-olutravintoloiden ostopäällikkö.

”Kävin Logsdonilla jokin aika sitten, maistelin oluet ja kutsuin omistajan tänne. Ei hänellä kuulemma ole varaa lentää Kaliforniaan, joten lupasin, että hoidamme myynnin, jos saamme heiltä pari tankkia oluita tänne”, Anderson jatkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Joten tässä se nyt on, maista. Neljä kuukautta bourbon-tynnyrissä kirsikoiden kanssa. Todellinen erikoiserä. Myös tuo persikoista tehty Peche’n Brett on erinomaista.”

”Oluttapahtumat ovat unohtaneet alkuperäisen ideansa”

Anderson ostaa työkseen olutta ja kiertää oluttapahtumia. Hänen mielestään olutfestivaalit ovat harvoin mukavia tapahtumia: tungosta, jonoja ja liikaa ihmisiä, jotka ovat tulleet lähinnä hankkiutumaan humalaan. Harva tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kunnolliseen seurusteluun ja kiireettömään maisteluun saati hyvän ruuan ja oluen yhdistelyyn. Andersonin mielestä tarjolla on liikaa sellaista juotavaa, jota löytyy kaupoista ja ravintoloistakin, ja liian vähän erikoistuotteita, joiden takia tapahtumaan kannattaisi lähteä.

”Se on just näin. LA Beer week on Kalifornian suurin tapahtuma. Hirveät jonot ja isoimpana Budweiserin osasto”, komppaa paikallinen olutharrastaja James.

”Rakensin siis käytännössä sellaisen tapahtuman, jossa itsekin haluaisin olla”, Anderson nauraa. Samalla hän tuli tehneeksi palveluksen koko Kalifornian olutkulttuurille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keep it simple. Messutiskeillä ei koreilla, vaan pääosassa ovat oluet.

 

Stout-ravintolan kupeessa järjestettävä tapahtuma ei prameile. Karulle parkkialueelle on raahattu liuta pöytiä, joiden ympärillä satakunta oluenystävää pyörii. Panimoilla on pienet kylmälaukkuja muistuttavat oluthanat. Juttuseuraa löytää helposti sekä panimoiden henkilökunnasta että muista kävijöistä. Ravintolan annoksia saa puoleen hintaan oluen kyytipojaksi.

Viidenkymmenen dollarin pääsylippuun kuului kymmenen maistelulipuketta. Kun väkeä on sopivasti, ehtivät panimomestaritkin jutustella.

 

Parisenkymmentä pienpanimoa on valittu tarkkaan. Tapahtumaan ei osallistuta noin vain, vaan tuotteiden pitää olla erikoiseriä, kausituotteita tai muuten vaan jotakin todella jännittävää, jotka vievät olutkulttuuria eteenpäin.

 

Mitä Kalifornian olutnörtit juovat?

Trendikkäitä hapanoluita eli soureja oli tarjolla joka makuun: hapatettua golden alea, vehnäolutta, persikoilla, luumuilla, kirsikoilla ja vaikka millä maustettuja soureja ja vahvempia grand cru -oluita. Monella panimolla oli mukana viini-, viski- tai calvados-tynnyrissä käytettyjä mallasjuomia sekä villi-aleja.

Rare Beer -tapahtuman käsiohjelmassa on mistä valita.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Deschutes, Oregon: Pinot Suave 11,8 %. Belgialaistyylinen ale, jota on kypsytetty pinot noir -tynnyreissä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nebraska, Nebraska: Apricot au poivre, 6,5 %. Belgialaistyylinen hapan-saison, jota on kypsennetty puoli vuotta chardonnay-tynnyrissä aprikoosin ja mustapippurin kera.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oluthifisteijöitä haastattelemalla kävi selväksi, että yksi tapahtuman kiinnostavimpia oluita on kansasilaisen Boulevardin ja kalifornialaisen Firestonen Collaboration no 6, viskitynnyrissä käytetty 12,5-prosenttinen stout.

Firestonen omistaa panimojätti Duvel, ja pari vuotta sitten se hankki omistukseensa myös Boulevardin. Tätä ei monikaan paikalla ollut olutharrastaja tiennyt, mutta tämäkin kehitys on osa pienpanimokulttuuria. ”Me teemme kyllä olutta ihan kuten ennenkin”, Boulevardin edustaja vakuutti.

”What’s Finnish beer like?”

Myös Hopping Brewsters ja Suomen olutkulttuuri herättivät kiinnostusta. ”Mitä teidän panimolla Suomessa tehdään?”, kysyi moni. Onneksi on Hopping Brewstersin erikoisuus eli gruit ale. Esimerkiksi viime kesän marjainen ja hapan gruit Thora olisi sujahtanut täysin sujuvasti sourien joukkoon. Ja suomalaisena voi aina puhua myös sahdista. Tässä porukassa alkuperäistuotteita todella arvostetaan.

”Tässä ollaan palattu oluttapahtumien juurille”, olutharrastaja Brian totesi lasinsa äärestä.

”Uskon, että kun jutut kasvavat tarpeeksi isoiksi, pitää tehdä paluu sinne, mistä kaikki alkoi.”

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, mietin, kun aurinko laski ja tapahtuma päättyi. Mitähän Suomen pienpanimokentässä tapahtuu seuraavaksi? Vieläkö tapahtumista löytyy aitoa käsityöläistunnelmaa vai onko meilläkin kohta edessä paluu perusasioihin?

– Laura

Laura tuottaa Hopping Brewstersille propagandaa, inhoaa muovituoppeja ja rakastaa vehnäoluita, soureja ja samppanjaa. Paras olutkokemus on lähipanimon viileä blonde ale mökkisaunan terassilla.

P.S. Rare beer -tapahtumia järjestetään useampi vuoden aikana, joten jos olet Kaliforniassa, tsekkaa täältä lisää: http://beerfestforbeergeeks.com/#

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
”Cool!” Joey Anderson sai tuliaisia Akaasta.

 

 

Gruit ale eli muinaisolut – mitä se on ja miten sitä valmistetaan?

Tämän viikonlopun Olut Expossa julkistamme syysgruitimme Rurikin (6,2 %). Gruit ale on lähi- ja kausielintarvike parhaimmillaan: se maustetaan niillä yrteillä, mitä luonnosta löytyy. Rurikiin käytimme mm. siankärsämöä ja voikukanlehtiä sekä mustapippuria ja inkivääriä. Maku on hapan ja yrttinen.

Ensin oli “ale”, sitten tuli “beer”

Mikä gruit ale sitten on? Yksi olutmaailman nousevista trendeistä on ei-humaloidut oluet, joihin gruit kuuluu. Gruitit ovat hieman kuin viinejä: ne sopivat maisteluun, ruuan kylkeen, ja kaiken lisäksi maku kehittyy juoman ikääntyessä. Kun itse olen urani tehnyt historian ja arkeologian parissa, on myös oluenvalmistuksen historia käynyt tutuksi. Haluamme Hopping Brewstersillä pitää perinnettä elossa.

Keskiajan Englannissa ale-nimitystä käytettiin humaloimattomista ja pääsääntöisesti keittämättömistä oluista. ”Gruit” tarkoitti oluenvalmistajan omaa yrteistä ja/tai mausteista koostuvaa seosta, jolla ale maustettiin. 1350-luvulla maa alkoi toipua mustastasurmasta ja uutta liiketoimintaa syntyi eri aloille. Tuolloin oluiden (ale) valmistus koki uudenlaisen nosteen. Ennen naisvaltainen ala alkoi kääntyä miesvaltaiseksi, ja humalat tekivät tuloaan mantereelta. Humaloiduista oluista käytettiin nimitystä beer, ja nämä alkoivat yleistyä 1400-luvun alussa. Nykyisin ale ja beer ovat käytännössä yksi ja sama asia.

Hopping Brewstersin gruitinvalmistus

Hopping Brewstersin muinaisoluiden tekniikat ovat kokoelma karkeasti rautakautista ja keskiaikaista oluenvalmistusta. Juurensa näillä on kuitenkin todennäköisesti jo paljon kauempana. Tarkan ajankohdan määrittely on haasteellista. Faktaa on kuitenkin, että nuotiossa kuumennettuja kiviä on käytetty mäskin kuumentamiseen, ja hyvin tärkeään mäskäyslämmön kontroilloimiseen on tunnettu useita eri tapoja.

2013-06-08-14-20-52

Hopping Brewstersilla käytettyjä tapoja on kaksi, kuumat kivet sekä kiehautetun veden laskeminen maltaiden päälle ohuena norona. Laskemalla vettä ohuena norona noin 1,5 m korkeudelta juuri kiehautettu vesi ehtii jäähtyä sopivasti ja mäskin lämpö asettuu noin 66 – 69 C nurkille, joka on yllättäen tyypillinen pale alejen mäskäyslämpöjen alue. Tämä on 1600-luvun alussa dokumentoitu menetelmä.  

2013-05-29-14-26-16

Meillä on kaupallisen laadun vuoksi tehty joitakin myönnytyksiä tekniikoissa, mutta yhdestä asiasta emme suostu tinkimään: humala ei kuulu gruit alejen sekaan. Puuastioilla osittain tehty mäskäys ja välillä käytetyt kuumat kivet molemmat antavat oman lisänsä keitoksiin.

2013-01-13-18-08-38

Pyrimme käyttämään kunkin satokauden yrttejä ja lisäksi erilaisia mausteita. Sellaisia, joita tiedetään käytetyn keskiajalla. Mallaspohjaksi valitaan mallaslajikkeita kaikista aikakaudella tunnetuista viljoista ja aina vaihtelevilla paahtoasteilla. Tällä paahtoasteiden sekoittelulla on tavoitteena mallintaa maltaiden kuivatuksen vaihtelevia tuloksia, koska maltaita ei kuivattu tarkoissa lämpötiloissa. Kaikkineen näistä syntyy ilman suurempia testikeittoeriä mielenkiintoisia ja hyvin innovatiivisia oluita. Sellaisia, joille on selvästi ollut kysyntää myös viineihin enemmän orientoituneilta nautiskelijoilta.

Toistaiseksi toimitamme gruitejamme baareihin ja ravintoloihin sen verran, kun tavaraa riittää. Kun alkoholilaki muuttuu, olisi mahtavaa aloittaa gruitien myynti suoraan panimoltamme Akaasta. Mutta onneksi Olut Expon vierailla on tänä viikonloppuna mainio mahdollisuus maistaa Rurikia, joka on tällä hetkellä happaman yrttinen ja taustalla viipyilee hentoinen pippurisuus.

Tervetuloa tiskille!

Kimmo

”Miksi pulloissa on pin up -tyttöjä?” Esittelyssä nose art -oluemme

Oletko joskus ihmetellyt, miksi etiketeissämme on lentokoneiden lisäksi myös pin-up-tyttöjä? Meitä Hopping Brewstersillä kiehtoo ilmailun historia. Niinpä neidot etiketeissämme eivät ole mitä tahansa pimuja vaan nose artia.

Nose artilla eli nokkataiteella tarkoitetaan lentokoneen nokkaan tai kylkeen piirrettyjä kuvia, joiden alkuperäinen tarkoitus oli auttaa lentokoneiden erottamisessa toisistaan. Saksalaiset ja italialaiset lentäjät maalasivat ensimmäiset nose art -kuvat 1910-luvulla. Tapa levisi muihinkin maihin, ja pian kuvioista tuli suosittu tapa lisätä lentokoneeseen persoonallisuutta. Se oli oman aikansa graffiti. Kuvat muistuttivat pilotteja siviilielämästä ja tarjosivat siten jopa psykologista suojaa sotimisen keskellä. Suosituin kuva-aihe oli kaunis nainen – aivan kuten Flirty Fiona, Dainty Daisy, Plucky Penny tai Twilight Tiffany.

Hopping Brewstersin neitojen taustalla etiketeissä näkyy Martin B-26 Marauder. Se on yhdysvaltalainen kaksimoottorinen keskiraskas pommikone, jota käytettiin toisessa maailmansodassa. Kone sai alkuun lempinimen ”Widowmaker” eli ”leskentekijä” onnettomuusherkkyytensä vuoksi. Parannukset rakenteeseen korjasivat ongelmat, ja kone oli sodan loppuvaiheessa yksi menestyksekkäimpiä luokassaan.

Flirty Fiona, Dainty Daisy, Twilight Tiffany vai Plucky Penny?

Hopping Brewsters nose art pin up

Olemme tehneet nose art -oluistamme sarjan erilaisiin makuihin sopivia mallasjuomia, koska haluamme hyvän oluen kuuluvan kaikille ja haluamme myös innostaa ihmisiä rohkeasti tutustumaan oluiden maailmaan. Nose art -sarjan oluet ovat kauppavahvuisia, eli niihin on helppo tarttua, vaikkei oluita olisi aiemmin harrastanutkaan.

  • Flirty Fiona on kevyempi versio Resistance Pale Alesta, ja siinä mukana oleva pieni määrä hapanmäskiä antaa sille maltaan oheen raikkautta. Olut on tyylilajissaan uniikki tuote, ja parhaimmillaan Fiona on flirttaillessaan sitrushedelmäviipaleen kanssa. Myös suomalaista olutta voi juoda limen kanssa. Testaa jos et usko.
  • Dainty Daisyn pohjana ovat brittiläiset maltaat ja hiivakanta sekä jenkkihumalat. Tämä suodattamaton olut on hedelmäisen keveä. Olen miettinyt, että jos Daisy olisi ihminen, hän olisi kuin yläluokkainen Marilyn Monroe: kaunis mutta kipakka, ehkä aavistuksen röyhkeäkin omalla viehättävällä tavallaan.
  • Twilight Tiffany näyttää brittiläiseltä sisäköltä, ja syystäkin. Se on kevyt englantilainen stout, jossa on alkoholimääräänsä nähden runsaasti maltaisuutta ja hiivakannan tuomaa hedelmäisyyttä. Tiffany pitää hieman korkeammasta tarjoilulämpötilasta, jolloin maltaiden maut pääsevät paremmin esille.
  • Plucky Penny on sarjan neljäs olut. Jos Penny olisi olemassa, hän olisi kylästä toiseen kiertävä taitelija Englannin maaseudulta. Miksikö? Vaihdamme tähän melko perinteikkään bitterin mallaspohjaan aina eri hiivakantoja ympäri englantia. Myös humalointiin käytetään vaihtuvia lajikkeita englannista. Ajatuksena on saada oluttyylille tyypillisiä paikallisia vivahteita. Sellaisia kuin englantilaisen pubin bitterissä ja pale alessa tapaa olla.

Nose art -oluet nyt saatavilla ympäri Suomen

Parasta tietenkin on, että oluita on nyt saatavilla ympäri Suomen. Dainty Daisya ja Twilight Tiffanya saa viimeistään ensi viikosta alkaen Prisma-tavarataloista, ja myös yhä useammat K-kaupat ja muut myymälät ovat ottaneet nose art -neitoja hyllyynsä. Jos omasta kaupasta ei löydy, kannattaa jälleen kerran toivoa.

Käy maistamassa ja kerro, mikä on suosikkisi. Sarjaan on tulossa vielä pari olutta lisää, mutta niistä vähän myöhemmin… Nyt keskitymme mm. syysgruitin tekemiseen. Seuraa meitä Facebookissa tai muissa some-kanavissa, niin pysyt kärryillä tapahtumista ja pääset kurkkimaan panimoon sisälle.

Kirpeitä syyspäiviä ja käykäähän kaupoilla!

 

Kimmo