Gruit ale eli muinaisolut – mitä se on ja miten sitä valmistetaan?

Tämän viikonlopun Olut Expossa julkistamme syysgruitimme Rurikin (6,2 %). Gruit ale on lähi- ja kausielintarvike parhaimmillaan: se maustetaan niillä yrteillä, mitä luonnosta löytyy. Rurikiin käytimme mm. siankärsämöä ja voikukanlehtiä sekä mustapippuria ja inkivääriä. Maku on hapan ja yrttinen.

Ensin oli “ale”, sitten tuli “beer”

Mikä gruit ale sitten on? Yksi olutmaailman nousevista trendeistä on ei-humaloidut oluet, joihin gruit kuuluu. Gruitit ovat hieman kuin viinejä: ne sopivat maisteluun, ruuan kylkeen, ja kaiken lisäksi maku kehittyy juoman ikääntyessä. Kun itse olen urani tehnyt historian ja arkeologian parissa, on myös oluenvalmistuksen historia käynyt tutuksi. Haluamme Hopping Brewstersillä pitää perinnettä elossa.

Keskiajan Englannissa ale-nimitystä käytettiin humaloimattomista ja pääsääntöisesti keittämättömistä oluista. ”Gruit” tarkoitti oluenvalmistajan omaa yrteistä ja/tai mausteista koostuvaa seosta, jolla ale maustettiin. 1350-luvulla maa alkoi toipua mustastasurmasta ja uutta liiketoimintaa syntyi eri aloille. Tuolloin oluiden (ale) valmistus koki uudenlaisen nosteen. Ennen naisvaltainen ala alkoi kääntyä miesvaltaiseksi, ja humalat tekivät tuloaan mantereelta. Humaloiduista oluista käytettiin nimitystä beer, ja nämä alkoivat yleistyä 1400-luvun alussa. Nykyisin ale ja beer ovat käytännössä yksi ja sama asia.

Hopping Brewstersin gruitinvalmistus

Hopping Brewstersin muinaisoluiden tekniikat ovat kokoelma karkeasti rautakautista ja keskiaikaista oluenvalmistusta. Juurensa näillä on kuitenkin todennäköisesti jo paljon kauempana. Tarkan ajankohdan määrittely on haasteellista. Faktaa on kuitenkin, että nuotiossa kuumennettuja kiviä on käytetty mäskin kuumentamiseen, ja hyvin tärkeään mäskäyslämmön kontroilloimiseen on tunnettu useita eri tapoja.

2013-06-08-14-20-52

Hopping Brewstersilla käytettyjä tapoja on kaksi, kuumat kivet sekä kiehautetun veden laskeminen maltaiden päälle ohuena norona. Laskemalla vettä ohuena norona noin 1,5 m korkeudelta juuri kiehautettu vesi ehtii jäähtyä sopivasti ja mäskin lämpö asettuu noin 66 – 69 C nurkille, joka on yllättäen tyypillinen pale alejen mäskäyslämpöjen alue. Tämä on 1600-luvun alussa dokumentoitu menetelmä.  

2013-05-29-14-26-16

Meillä on kaupallisen laadun vuoksi tehty joitakin myönnytyksiä tekniikoissa, mutta yhdestä asiasta emme suostu tinkimään: humala ei kuulu gruit alejen sekaan. Puuastioilla osittain tehty mäskäys ja välillä käytetyt kuumat kivet molemmat antavat oman lisänsä keitoksiin.

2013-01-13-18-08-38

Pyrimme käyttämään kunkin satokauden yrttejä ja lisäksi erilaisia mausteita. Sellaisia, joita tiedetään käytetyn keskiajalla. Mallaspohjaksi valitaan mallaslajikkeita kaikista aikakaudella tunnetuista viljoista ja aina vaihtelevilla paahtoasteilla. Tällä paahtoasteiden sekoittelulla on tavoitteena mallintaa maltaiden kuivatuksen vaihtelevia tuloksia, koska maltaita ei kuivattu tarkoissa lämpötiloissa. Kaikkineen näistä syntyy ilman suurempia testikeittoeriä mielenkiintoisia ja hyvin innovatiivisia oluita. Sellaisia, joille on selvästi ollut kysyntää myös viineihin enemmän orientoituneilta nautiskelijoilta.

Toistaiseksi toimitamme gruitejamme baareihin ja ravintoloihin sen verran, kun tavaraa riittää. Kun alkoholilaki muuttuu, olisi mahtavaa aloittaa gruitien myynti suoraan panimoltamme Akaasta. Mutta onneksi Olut Expon vierailla on tänä viikonloppuna mainio mahdollisuus maistaa Rurikia, joka on tällä hetkellä happaman yrttinen ja taustalla viipyilee hentoinen pippurisuus.

Tervetuloa tiskille!

Kimmo

”Miksi pulloissa on pin up -tyttöjä?” Esittelyssä nose art -oluemme

Oletko joskus ihmetellyt, miksi etiketeissämme on lentokoneiden lisäksi myös pin-up-tyttöjä? Meitä Hopping Brewstersillä kiehtoo ilmailun historia. Niinpä neidot etiketeissämme eivät ole mitä tahansa pimuja vaan nose artia.

Nose artilla eli nokkataiteella tarkoitetaan lentokoneen nokkaan tai kylkeen piirrettyjä kuvia, joiden alkuperäinen tarkoitus oli auttaa lentokoneiden erottamisessa toisistaan. Saksalaiset ja italialaiset lentäjät maalasivat ensimmäiset nose art -kuvat 1910-luvulla. Tapa levisi muihinkin maihin, ja pian kuvioista tuli suosittu tapa lisätä lentokoneeseen persoonallisuutta. Se oli oman aikansa graffiti. Kuvat muistuttivat pilotteja siviilielämästä ja tarjosivat siten jopa psykologista suojaa sotimisen keskellä. Suosituin kuva-aihe oli kaunis nainen – aivan kuten Flirty Fiona, Dainty Daisy, Plucky Penny tai Twilight Tiffany.

Hopping Brewstersin neitojen taustalla etiketeissä näkyy Martin B-26 Marauder. Se on yhdysvaltalainen kaksimoottorinen keskiraskas pommikone, jota käytettiin toisessa maailmansodassa. Kone sai alkuun lempinimen ”Widowmaker” eli ”leskentekijä” onnettomuusherkkyytensä vuoksi. Parannukset rakenteeseen korjasivat ongelmat, ja kone oli sodan loppuvaiheessa yksi menestyksekkäimpiä luokassaan.

Flirty Fiona, Dainty Daisy, Twilight Tiffany vai Plucky Penny?

Hopping Brewsters nose art pin up

Olemme tehneet nose art -oluistamme sarjan erilaisiin makuihin sopivia mallasjuomia, koska haluamme hyvän oluen kuuluvan kaikille ja haluamme myös innostaa ihmisiä rohkeasti tutustumaan oluiden maailmaan. Nose art -sarjan oluet ovat kauppavahvuisia, eli niihin on helppo tarttua, vaikkei oluita olisi aiemmin harrastanutkaan.

  • Flirty Fiona on kevyempi versio Resistance Pale Alesta, ja siinä mukana oleva pieni määrä hapanmäskiä antaa sille maltaan oheen raikkautta. Olut on tyylilajissaan uniikki tuote, ja parhaimmillaan Fiona on flirttaillessaan sitrushedelmäviipaleen kanssa. Myös suomalaista olutta voi juoda limen kanssa. Testaa jos et usko.
  • Dainty Daisyn pohjana ovat brittiläiset maltaat ja hiivakanta sekä jenkkihumalat. Tämä suodattamaton olut on hedelmäisen keveä. Olen miettinyt, että jos Daisy olisi ihminen, hän olisi kuin yläluokkainen Marilyn Monroe: kaunis mutta kipakka, ehkä aavistuksen röyhkeäkin omalla viehättävällä tavallaan.
  • Twilight Tiffany näyttää brittiläiseltä sisäköltä, ja syystäkin. Se on kevyt englantilainen stout, jossa on alkoholimääräänsä nähden runsaasti maltaisuutta ja hiivakannan tuomaa hedelmäisyyttä. Tiffany pitää hieman korkeammasta tarjoilulämpötilasta, jolloin maltaiden maut pääsevät paremmin esille.
  • Plucky Penny on sarjan neljäs olut. Jos Penny olisi olemassa, hän olisi kylästä toiseen kiertävä taitelija Englannin maaseudulta. Miksikö? Vaihdamme tähän melko perinteikkään bitterin mallaspohjaan aina eri hiivakantoja ympäri englantia. Myös humalointiin käytetään vaihtuvia lajikkeita englannista. Ajatuksena on saada oluttyylille tyypillisiä paikallisia vivahteita. Sellaisia kuin englantilaisen pubin bitterissä ja pale alessa tapaa olla.

Nose art -oluet nyt saatavilla ympäri Suomen

Parasta tietenkin on, että oluita on nyt saatavilla ympäri Suomen. Dainty Daisya ja Twilight Tiffanya saa viimeistään ensi viikosta alkaen Prisma-tavarataloista, ja myös yhä useammat K-kaupat ja muut myymälät ovat ottaneet nose art -neitoja hyllyynsä. Jos omasta kaupasta ei löydy, kannattaa jälleen kerran toivoa.

Käy maistamassa ja kerro, mikä on suosikkisi. Sarjaan on tulossa vielä pari olutta lisää, mutta niistä vähän myöhemmin… Nyt keskitymme mm. syysgruitin tekemiseen. Seuraa meitä Facebookissa tai muissa some-kanavissa, niin pysyt kärryillä tapahtumista ja pääset kurkkimaan panimoon sisälle.

Kirpeitä syyspäiviä ja käykäähän kaupoilla!

 

Kimmo